top of page

Sukansyöjän C-pentue tuhisee pesässä

Päivitetty: 13.4.

Siirrymme tähän blogipäivitykseen C-pentueen syntymän myötä. Blogissa seurataan pentueen kasvua ja kerrotaan kuulumisia. Pentujen syntymäpäivä on siis 16.1. Iita oli aamulla levoton ja alkoikin petaamaan kovasti pesää sekä ravasi ulkona tarpeillaan. Synnytys alkoi melkein samoin tein ja pentuja saatiin ihan hyvä määrä maailmaan, vaikka päivään tulikin hieman enemmän toimintaa mitä toivottiin. Lopputulemana nyt meillä on pentulaatikossa onnellisesti 5 poikaa ja 1 tyttö.


Kello 10.30 syntyi ensimmäinen pentu, nakupoika 114 grammaa. Pentu on rungoltaan karvaton, hetken mietinnän jälkeen hänelle annettiin kutsumanimi "Samurai"


Nakupoika 114 g "Samurai"
Nakupoika 114 g "Samurai"


Kello 11.50 syntyi puuteripoika 129 grammaa. Poikaa kutsutaan Hattoriksi, väritykseltään kaunis tumma ruskea ja kiiltävä turkki.





Hattori 129 grammaa
Hattori 129 grammaa

Kolmas syntyi kello 11.24, vaaleampi ruskea nakupoika joka ristittiin Kimiksi sillä hän lähti jo menemään vaikka oli napanuorassa kiinni.


Nakupoika Kimi 123 g
Nakupoika Kimi 123 g

Kolme pennuista syntyi peräjälkeen hetken huililla, jonka jälkeen ei kuulunut mitään ponnistuksista huolimatta. Odottelun ja ulkoilujen jälkeen oli mennyt jo niin pitkä aika edellisestä pennusta että oli tarpeen olla eläinlääkäriin yhteydessä ohjeiden toivossa. Ohjeiden mukaan lähdimme ajamaan Ahon vastaanotolle, jossa päädyttiin sektioon. Iitalla oli vielä mahassaan 5 pentua, joista sektiossa huomattiin että 2 oli menehtyneitä.


Kolme pentua siis saatiin tältä käynniltä vielä mukaan sekä hyvin uninen mamnma! Pennut kuljetettiin laatikossa vällyjen ja lämpöpussien välissä kotiin jossa aloimme ihmettelemään loppuja maailmaan autettuja pentuja Järjestystä ei pysty sanomaan kuka on tullut ensin:


Nakupoika 124 grammaa, annoimme hänelle nimeksi "Yoshi"

Yoshi 124 grammaa
Yoshi 124 grammaa

Puuteripoika "YingYang", joka on tämän pesueen pienin, sekä seurattava että lähteekö tästä vahvistumaan. 96 grammaa.

YingYang puuteripoika
YingYang puuteripoika

Puuterityttö, valkoinen, ja isoin kaikista. Tumma silmäläiskä. Työnimeksi tuli "Sakura".

Puuterityttö Sakura 138 grammaa
Puuterityttö Sakura 138 grammaa

Seuraamme painoja useamman kerran päivässä sekä maitoa tuttipullosta annetaan pienelle jotta se vahvistuisi! Jännää seurata pentujen kehittymistä! Onneksi Iita oli kerennyt imettää kolmea ensimmäistä niin maito oli jo alkanut nousta nisiin, loput pennut pääsivät hyvin imemään ja pienintä autetaan pullosta.


Alla kuva pesueesta sekä mammasta koitoksen jälkeen. Iita koitetaan siistiä kunhan nyt tilanne tasoittuu :)


17.11 Yö oli suhteellisen rauhallinen, emo selvisi krapulastaan sekä alkoi hoitaa pentuja ja kuulostelee kovasti kun pennut vikisevät. Painot ovat pysyneet suurinpiirtein samana tai nousseet. :) Toivotamme täältä pentulaatikosta hyvää viikonloppua kaikille ja katsellaan saadaanko lisää kuvia pesueesta.


Iita kävi myös pesulla tänään, ja saatiin freesattua mamman turkkia. Hieman Vuotos tulee operaation myötä, mutta nyt on synnytyksen jäljet pesty pois.


18.11 Tänään on jatkettu pienimmän pennun vierihoitoa. Paino oli pudonnut ensimmäisen päivän aikana ja nyt pullottelemalla ollaan saatu sitä nostettua lähtötasolle. Vielä ei voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta! Tarkkailu jatkuu. Emo voi hyvin, ja maitoa tulee. Muut pennut ovat jo mukavan pullukoita. Puuterityttö on tällä hetkellä suurin, ja nakupoikakolmikosta suurin on Yoshi 😊



Emolla ruokahalu on valtava. Lääkkeet menevät lihapullan puolikkaaseen piilotettuna vaikka normaalisti olisi varmasti ne sieltä syljeksinyt pois, nyt ei haittaa pillerinmurut. Jonkin verran pelailee kyllä, mutta se kuuluu asiaan. Täytyy olla onnellinen kuinka hyvin on imetys lähtenyt sujumaan.


Mammapotretti
Mammapotretti

Emon viekussa on hyvä olla sisarusten kesken


Nyt kyllä väsyttää, rankkaa tämä syntyminen!
Nyt kyllä väsyttää, rankkaa tämä syntyminen!

20.1 Ja niin meitä on viisi. Sunnuntai aamuna pienin nukahti uneen. Näin isossa katraassa on aina mahdollista, että joku on pienempi kuin muut. Lämmittelystä ja pentuboosterista huolimatta kävi näin. Muut pennut kasvavat hyvin ja alkavat hätyyttelemään jo 200 gramman painoa ja ovat oikein terhakan oloisia pieniä.

Olen jo tilannut pentureput ja olemme miettineet nimiä pennuille. Niistä myöhemmin..!

Tämä nakupoika kolmikko on kyllä mainio sakki, nyt jo naurattaa että mitähän he keksivät sisarustensa pään menoksi..

Tässä pojat käyttävät siskoaan tyynynä... Vasemmalta katsottuna puuteripoika Hattori, nakupoika Kimi ja takana koisaa Yoshi.
Tässä pojat käyttävät siskoaan tyynynä... Vasemmalta katsottuna puuteripoika Hattori, nakupoika Kimi ja takana koisaa Yoshi.

22.01. 6 päivän ikäisten pentujen aamupainot suuruusjärjestyksessä:

Tyttö Sakura 252 g

nakupoika Yoshi 251 g

puuteripoika Hattori 236 g

nakupoika Samurai 219 g

nakupoika Kimi 213 g

Kaikki kasvavat hyvin sekä ovat tyytyväisiä pieniä. Huomenna pennut ovat jo viikon ikäiset! Emo jatkaa imetystä ja saa puruluita syötäväksi, sekä monta kertaa päivässä ruokaa että ei varmasti ole nälkä. Iita haluaa välillä viettää aikaa muuallakin kuin pentulaatikossa, ja tulee seuraksi olohuoneeseen. Mutta kun pennut vikisevät niin tuleekin kiire tarkastamaan että kaikki on varmasti hyvin. Iita on esimerkillinen äiti 😍 Myös mummi olisi kovin kiinnostunut pennuista mutta emme ole vielä päästäneet muita koiria katsomaan pentulaatikolle. Kunhan pennut ovat vanhempia niin sitten ne siirtyvät pikkuhiljaa touhuilemaan muun lauman kanssa. Pennuille on annettu myös viralliset nimet.


Sukansyöjän Cuddle Puff (tyttö)


Sukansyöjän Clouded Star (puuteripoika)


Sukansyöjän Chariot Silver (nakupoika)


Sukansyöjän Charmed Spell (nakupoika)


Sukansyöjän Cosmic Dream (nakupoika)


24.01 Kaikki pennut ovat nyt kaksinkertaistaneet syntymäpainonsa


26.01 Pennuista on otettu uudet kuvat. He muuttuvat ihan jo yhdessä päivässä ja kasvavat kyllä hurjaa vauhtia!



27.01 Ensimmäiset pennut jo ovat avaamassa silmiään :)


30.01 Tänään pennut ovat kaksi viikkoa vanhoja, ja sehän tarkoittaa että on matolääkkeen antoaika. Pennut punnittiin ja annettiin matolääkettä vastaava määrä. Nakupojat irvistelivät lääkkeelle ja puuterit vaan maiskauttivat tahnan suuhunsa. :) Iitan tikkienpoisto oli myös tänään ja varmasti on mukavampaa hoidella pentuja ilman pisteleviä langanpäitä. Myöskin viimeinen villahousu puuterityttö avasi viimein silmänsä ja ai että mikä söpöliini sieltä kurkkiikaan :)


2.2 Pennut ovat 2 viikkoa ja 3 päivää, joten laitettiin estradi pystyyn ja laitettiin pennut kameran eteen. Kuvaukset olivat helppo toteuttaa kun pennut olivat syöneet ja olivat unisia. Samalla voisi kirjoittaa muutaman lauseen jokaisesta sillä nyt jo on alkanut hahmottamaan millaisia nämä pennut ovat luonteeltaan.


Ainut tyttö "Sakura" työnimeltään otti kuvaukset vain katsellen että mitähän nuo ihmiset tuossa nyt touhuaa. Hän on jo nyt veljiensä niskan päällä ja takatissipaikasta taistelemassa 😊 erittäin suloinen ja kiva rakennekuvakin jo hänestä saatiin melkein otettua.


"Hattori" puuteripoika on tasainen luonteeltaan . Turkki näyttää siltä että se alkaa muuttumaan kasvaessaan vaaleammaksi, vaikka tätä on hankala tässä vaiheessa sanoa että miksi se tulee muuttumaan. Itse tykkään kovasti noista vaaleista merkeistä noissa korvissa sekä etuvarpaiden valkoisista väreistä 🥰 Häntä myös haaauukotutti makeasti ja oli sitä mieltä että voisit palauttaa minut takaisin nukkumaan sisarusten viereen. 😄


Seuraavana oli nakupoika "Yoshin" vuoro ja hän on kyllä veikeä tapaus. Tuumaileva, lempeäkatseinen ja vähän surusilmä, tällä hetkellä suurin näistä pojankoltiaisista. Runkokarvaa on jonkin verran mutta kuitenkin maltillisesti ja hän on vahvarunkoinen jo nyt. Haukottelipa hänkin ja vielä erittäin söpösti 😄


"Samurai" poika on aitonaku sillä hänellä ei juurikaan kasva runkokarvaa. Hännässä ei ole yhtään valkoista, ja karva näyttää aika tummanpuhuvalta, päässä vähän ruskeaan taittuvalla. Häntäkarvojen raja on jo valmiiksi täydellinen ja onkin kiva nähdä minkälaiseksi tämä poika muuttuu kasvaessaan vanhemmaksi!


"Kimi" nimi joka tuli Kimi Räikkösestä taitaa hyvin kuvata tätä poikaa, hänellä on tapana päästää aina naseva pärinä kun häntä nostat vaikkapa syliin. Mutta Kimi yllättikin kuvausten aikana kun hän olikin aivan viilipyttynä ja istui kuin kirkon penkissä sylissä. Taitaa tulla esiintyjän ainesta 😄 Kimillä on jännä väritys, tummaa ja oranssinruskeaa päässä mikä näyttikin vähän kultaiselta. Soma nakupoika 😍 Hänestäkin sai melkein seisotuskuvan. 😆


Näistä jokaista on mahtavaa seurata kun he muuttuu joka päivä ja tekisi mieli olla nenä kiinni pentulaatikossa näitä ihastelemassa. Pian täytyy jo tehdä muutto isompaan pentuaitaukseen kun alkaa jo meno olemaan hereillä ollessa niin vauhdikasta.

Iita mamman turkinhuoltopäivä.
Iita mamman turkinhuoltopäivä.

6.2. Pennut ovat tänään 3 viikkoa vanhat, joten tänään muutettiin hieman isompaan pentulaatikkoon. Kohta juostaan ja leikitään niin etteivät isommat pysy perässä :D Lisäksi vähän tutustuttiin muun muassa trimmeriin ja hyvin meni, kukaan ei nostanut sen kummemmin meteliä vaikka ajeltiin kuonoja tai massukoita. :)


Yoshi nukkuu ylempänä kuin muut
Yoshi nukkuu ylempänä kuin muut


Ylhäältä alas Samurai, Hattori, Kimi.
Ylhäältä alas Samurai, Hattori, Kimi.

10.2. Pennut ovat nyt maistelleet jauhelihaa sekä Puppy moussea ja hyvin maistuu. Puuterit tyttö ja poika alkavat tehdä hampaitakin jo, pikku kulmurit tuntuvat ikenessä. Pennut kuvattiin eilen ja uusia kuvia on mm. facebookissa sivuillamme. Tällä kertaa ei oltu niin väsyneitä kuin viimeksi :) Lisäksi paljon touhua aiheuttaa aina pentulaatikon siivous sekä alusten vaihto, sen jälkeen on mahtavaa painia sisarusten kanssa :) Mamma liittyy seuraan imettämään ja koko porukka nukahtavat sitten laatikkoon. 💗


Ensimmäisenä alla olevissa kuvissa 3 viikkoisina kuvassa seisovat puuteripoika ja valkovoittoinen puuterityttö. Seuraavina ovat nakupojat. Aika hyvin onnistui saada sivukuvia, vaikka ei ollut mitään syötävää. :)


Alla kuvakavalkadi touhuilusta :)


Pennut ovat menossa pentutarkkeihin sekä sirutukseen 28.2. Sen jälkeen saadaan rekisteröinti etenemään :)


23.2.2025 Pennut ovat nyt 5 viikkoa ja 3 päivää. Vauhti on hurja, ja pennut ovat siirtyneet lähestulkoon kokonaan meidän olohuoneessa sijaitsevaan pentuaitaukseen. Osan päivästä pennut ovat irti ja leikkivät yhdessä sekä tutustuvat muihin koiriimme, mutta sitten on kiva päästä takaisin rauhoittumaan ja nukkumaan aitaukseen. Emo imettää vielä sinnikkäästi vaikka hampaita on alkanut jo tulemaan. Imetystä kestää hetken "pystybaarissa" jonka jälkeen emo murahtaa pennuille että nyt riittää :) Pennut ovat myös syöneet Royan Caninin Starter nappulaa turvotettuna veteen, jonka lisäksi kupissa on ollut lihaa ja kermaviiliä. Aamulla herätessä syödään heti jo ensimmäisen kerran koska silloin ollaan pahalla päällä ja on kova nälkä kaikesta nukkumisesta!


5 viikkoiskuvia!


"Samurai" Sukansyöjän Cosmic Dream, naku-uros


"Hattori" Sukansyöjän Clouded Star, puuteriuros VAPAANA


"Sakura" Sukansyöjän Cuddle Puff, puuterinarttu


"Kimi" Sukansyöjän Charmed Spell, naku-uros


"Yoshi" Sukansyöjän Chariot Silver, naku-uros


28.02. Pennut tarkastetaan ja sirutetaan eläinlääkäri Konnulla tänään. Eilen oli 6 viikkoispäivät ja sen kunniaksi matolääkettä nassuun. Korvia on myös alettu teippaamaan ja korvat elävät omaa elämäänsä. Niitä on myös kiva vetää kaverilta pois korvista. :) Korvia teipataan siihen saakka kunnes ne ovat oikea-asentoiset.


Pentutarkastus meni hyvin, kaikilla uroksilla löytyivät kivekset ja sirun laitto meni pennuilla huomaamattomasti. Sen jälkeen kaikki nukahtivat kotimatkalla autoon. :)


08.03 Pentujen 7 viikkoiskuvat on otettu. Hurjan nopeasti on aika mennyt pentujen kasvua seuratessa. Meillä on vielä lunta maassa vaikka joka paikassa Suomea ei taida olla, kevät tulee kuitenkin aikaisin. Pennut alkavat oppimaan sisäsiisteyttä, sillä sisälle tehdään enää hyvin harvoin tarpeita. Pissat tulevat vielä sisällekin. Aamuisin on kiire mennä ulos, ja kitinä on kova milloin on hätä mennä. Emo imettää vielä mutta hyvin harvoin, pääasiassa syödään jo penturuokaa. Trimmausjuttuja on opeteltu vaikka se ei miellytäkään :D


Sekä myös saatiin ryhmärämä yhteen kuvaan todistetusti. niin kuin joka pentueen kohdalla koitamme saada yhteiskuvankin. Melkoisia tättähääriä nämä olivat :)



17.3.25 Kaksi pennuista ovat nyt muuttaneet omiin koteihinsa 8 viikkoisina. Narttupentu Nette jäi lähelle meitä sijoituskotiin, ja olemme hyvin odottavaisia hänen suhteensa. Nakupoika Charmed Spell aka Pate lähti myös Helsinkiin sijoituskotiin. Ihanaa rakkaudentäyteistä alkua kumpaankin sijoituskotiin. Kieltämättä kotipesä tuntuu nyt tyhjemmältä kun pentuvipinää ei ole niin paljoa, toivottavasti nähdään kaikkien kanssa pian!


19.03.25 Olen innoissani pentujen kodeista, hienot kodit tulevat olemaan :) Nakupojat ovat menossa vähän hajalleen ympäri Suomen, mutta eihän se menoa haittaa. Koirankasvatuksessa ihan ehdoton rikkaus ovat ne yhteistyöperheet joiden kanssa saa olla tekemisissä :)


23.03.25 Touhuviikonloppu takana päin, pentujen pesua ja puunausta, sekä aikuisten koirien puunailua. Yksi pennuista haettiin omaan kotiinsa ei sen kauemmas kuin Ouluun. Kotimatka oli sujunut hyvin vaikkakin matkapahoinvointi oli iskenyt heti alkumatkasta. Taisi poika kuitenkin olla odotettu määränpäässään 💗

Mamma pestiin myös tänään. Enää yksi pennuista, puuteripoika Sukansyöjän Clouded Star on vapaana omaan kotiin. Hänen veljensä Cosmic Dream on varattu ja tulee muuttamaan pääsiäisen aikoihin omaan kotiinsa :) Pennuista luopuminen on tunteikasta mutta yhteyttä onneksi tullaan jokaisen kanssa pitämään. Pojat "Björn" ja "Bunna" piristävät kyllä päivää kuin päivää. Saatte arvata että kumpi on kumpi :D



12.04.25

Kaikki pennut C-pentueesta ovat nyt löytäneet ihanat kodit. Bunna poika majailee edelleen viikon verran meillä, kunnes matkaa omaan kotiinsa Klaukkalaan :) Odotamme innolla tulevaa kesää ja syksyä, jos saisimme käyttää näitä pentuja näyttelykehässäkin :)

Comments


Stina +358503417829 / Marko +358443568929

©2015-2025 by Sukansyöjän kennel. All rights reserved

bottom of page